Miten ruokaa hakeviin lintuihin tulisi suhtautua?
Tätä pohdimme viime viikolla Lappeenrannan seudun ympäristölautakunnan kokouksessa, kun annoimme osaltamme vastausta valtuustossa jätettyyn aloitteeseen. Aloitteessa ehdotetaan Flock Off -karkotusjärjestelmän hankkimista Lappeenrannan satamatorille.

Aloitteen mukaan linnut ovat käyneet niin ”röyhkeiksi”, että varastavat ruokaa ihmisten käsistä. Itse en ole tällaista vielä päässyt kokemaan tai todistamaan vegevetyä vetäessän, mutta kyllä linnut kovin lähelle ihmisiä tulevat. Ja myönnän, kyllä miuta häiritsee lintujen ulosteet istuimille. Ongelman juurisyy on kuitenkin ihmisten käyttäytymisessä: ruokaa jää syömättä, eikä sitä kaikkea laiteta roskiin. Ja paljon ruokaa tippuu maahan, eivätkä ihmiset siivoa jälkiään. Ei siis mikään ihme, että eläimet tulevat hakemaan helppoa ravintoa.

Teknisen ratkaisun sijaan parasta olisi tietysti miettiä, miten ihmiset saadaan muuttamaan käyttäytymistään, jotta ”lintuongelmaa” ei olisi (pätee myös moneen muuhun ihmisen aiheuttamaan ongelmaan). Ihmisongelman korjaaminen on tässäkin tapauksessa valitettavasti vaikeampaa kuin oireisiin puuttuminen. Järjestelmä itsessään kuulostaa kyllä näppärältä: se häiritsee hyvin paikallisesti lintujen upeaa ominaisuutta aistia maan magneettikenttä. Tuon ominaisuuden ansiosta linnut pystyvät matkaamaan pitkiä matkoja perille oikeisiin kohteisiin. Laitteiston teknisten ominaisuuksien vuoksi se myös kuulostaa turvalliselta, mutta aiheesta ei ole tieteellistä tutkimusta, ja kokemuksia mahdollisista pitkäaikaisvaikutuksista ei ole. Viranhaltijat ovat pyytäneet useilta asiantuntijatahoilta kuitenkin näkemyksiä laitteen turvallisuudesta, ja mitään estettä hankinnalle ei nähty. Ehdotuksestani aloitevastaukseen kuitenkin lisättiin maininta siitä, että myös ihmisten toimintaan on syytä puuttua.

Nyt voimme päätyä siihen, että kaupunkilaisten verovaroja käytetään järjestelmään, jonka tarve vältettäisiin säästämällä ruokahävikkiä minimoiden.
Satamatorista saisi viihtyisämmän muutenkin.

Lisätietoa asiasta kokouksen pöytäkirjasta: https://kuntamfiles.saita.fi/kokoukset/lappeenranta/79/1251