Turussa opiskelijoiden ilmastolakossa yhdessä kyltissä kysyttiin: ”Miksi opiskella yliopistossa, jos ette usko tutkijoita?” Niinpä. Meidän pitäisi kuunnella enemmän asiantuntijoita, ja myös toimia tutkitun tiedon pohjalta. Myös politiikassa.
Sivistys, koulutus ja tutkimus ovat avaimet parempaan maailmaan. Ihminen on aina ollut utelias olento, ja se on yksi meidän hienoimmista ominaisuuksistamme. Toisaalta se on myös yksi vaarallisimmista. Biologinen evoluutio on aina sitonut eliöt tasapainoon ympäröivän luonnon kanssa. Ihmisen kulttuurievoluutio on taas mahdollistanut ympäristön suhteettoman suuren rasituksen. Toisaalta älykkyytemme tarjoaa myös keinot ratkaista aiheuttamamme ongelmat. Sivistyksen ja tieteen valo johdattavat meidät pois siitä synkästä syöveristä, jossa olemme.
Olemme syöverissä useammallakin tasolla. Tiedämme, että fossiilisten polttoaineiden käyttö nostaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta, ja hiilidioksidi sitoo lämpösäteilyä, aiheuttaen ilmastonmuutoksen. Meillä on tieto asiasta, mutta emme toimi sen mukaisesti. Tiedämme myös, että ihminen on mukavuudenhaluinen ja muutosvastarintainen. Ihmisten asenteet täytyisi saada korjattua, jotta meillä on mahdollisuus torjua ilmastonmuutos. Tarvitsemme tähän psykologiaa ja ihmistieteitä. Luonnontieteet ja tekniikka löytävät kyllä toimivat keinot, jos olemme halukkaita ottamaan ne käyttöön.
Toisessa syöverissä ammumme itseämme jalkaan, jos leikkaamme koulutuksesta ja tutkimuksesta. Koulutus on jatkumo, ihminen oppii uutta koko elämänsä ajan. Osan väkisin kokemuksen kautta, osan omasta motivaatiosta saada lisää tietoa ja osaamista. Meidän täytyy pitää huolta siitä, että ihmiset ovat valmiita jatkuvaan oppimiseen. Oppimisen on oltava mielekästä ja oppimisympäristön kannustava aina varhaiskasvatuksesta postdoc-vaiheeseen. Liian suuret ryhmäkoot eivät ole kannustavia, jos opettajalla ei riitä aika huomioida oppilaiden yksilökohtaisia tarpeita, tai jos he väsyvät työmäärään. Koulutuksen on oltava myös tasa-arvoista, ja esimerkiksi toisen asteen on oltava aidosti maksuton. Koulutuksesta leikkaamalla onnistuu vain kurjistaminen. Lupaukset kannattaa pitää.
Puute kurjistaa tieteessäkin. Perustutkimuksen rahoitus on nostettava kansainvälisesti kilpailukykyiselle tasolle, ja kilpaillun rahoituksen osuutta on suhteessa pienennettävä. Rahoituksen on oltava myös riittävän pitkäjänteistä. Yliopistojen rahanjakomallin on oltava sellainen, että se pysyy mahdollisimman yleisellä tasolla, korkean autonomian varmistaen. Tutkijoiden liikkuvuus on hyvä asia, mutta aivovuoto ei ole toivottavaa. Sitä kuitenkin tapahtuu, jos kotimaassa näkymät ovat heikot. Silloin myös aiemmat panostukset koulutukseen valuvat ulkomaille. Meidän on myös vastaavasti kyettävä houkuttelemaan huippututkijoita ulkomailta.
Ihmisen on kyettävä myös akateemisen uran ulkopuolella kehittämään itseään, jotta hän pärjää yhä nopeammin muuttuvassa työelämässä. Myös ilmastonmuutoksen torjunta vaatii tutkitun tiedon lisäksi osaajia kehittämään ne ratkaisut, joilla tehtävässä lopulta onnistutaan. Ilmastonmuutoksen torjunta on myös Suomen elinkeinoelämän etu, toisin kuin monet pelkäävät. Meidän on myös luotava ne edellytykset, jotka houkuttelevat innovatiivisia osaajia perustamaan yrityksiä Suomeen, eikä jämähtää rahoittamaan ikääntyviä mammutteja.
Koulutus ja tiede eivät yksin ole sivistystä. Sivistys on vuorovaikutusta ihmisten kanssa. Se on faktojen prosessointia ja keskustelua. Koulutuksen ja oppimisen kautta ihminen kasvaa osaksi ympäröivää maailmaa ja ymmärtää sekä arvostaa erilaisia ihmisiä. Tämä maailma on meille yhteinen, ja ihminen ei pärjää yksin.